Aurinkoista torstaita kaikille!

Tämä kuluva viikko on ollut oikea ruuhka-aika kanirintamalla. Yleensä samanlaista tulee vain ennen joulua. Moni omistaja haluaa luopua kanistaan ja se tarkoittaa sitä, että kanien tilapäiskodeissa on täyttä ja lisää tilapäiskoteja tarvitaan. Yleensä tilapäiskodeiksi haluavat kysyvät minulta, kuinka pitkään kani yleensä kotia etsii. Tähän ei ole mitään varmaa vastausta, sillä haarukka on niinkin iso kuin muutamista päivistä kahteen vuoteen. Ei siis yhtään pysty etukäteen sanomaan, kuinka kauan mikäkin kani Pesulla kotia etsii. Se riippuu ihan siitä, kuka meidän sivuille eksyy kodittomista eläimistä lukemaan. Yleisin kaninkyselijä on varmaankin sellainen, jolta on oma kani jäänyt leskeksi ja sille etsitään uutta naamanpesukaveria. Yllättävän vähän ihmiset etsivät valmista kanipariskuntaa, mikä olisi esimerkiksi aloitteleville kaniharrastajille juuri se paras valinta. Sillä säästyy kanien toisiinsa totuttamiselta, mikä ei aina onnistu tai ainakin se vie aikaa. Parhaiten toisensa hyväksyvät leikattu naaras ja leikattu uros. Nytkin Pesulla on omaa kotia etsimässä täysin valmis pariskunta Muhvi ja Sohvi. Jos joku harkitsee ensimmäisten kanien hankintaa, ei muuta kuin soittoa eläinkoordinaattorin Pesupuhelimeen :)

Kaneja emme luovuta yksineläjiksi, ellei kyseessä ole jokin tosi ihmeellinen tapaus ja luonnonoikku. Kaneja ei yksin pitäisikään pitää, sillä se on laumaeläin ja tarvitsee ehdottomasti ainakin yhden lajitoverin. Jos joku ajattelee, että kahdessa kanissa on enemmän työtä kuin yhdessä niin sekään ei pidä paikkaansa. Siinä samalla siivoat kahden jäljet kuin yhdenkin ja lisäksi kanit saavat toisistaan korvaamatonta seuraa, mitä ihminen ei ikinä pysty tarjoamaan kanille. Jos esimerkiksi työpäivä venyy vähän, ei tarvitse potea huonoa omaatuntoa, kun kanilla on koko ajan seuraa. Hoitoa ne tarvitsevat silti joka päivä, että siitä ei kyllä voi luistaa. Kaikki eläimet teettävät työtä, joten laiska ei hanki eläintä.

Jos perheessä on pieniä lapsia, jotka vinkuvat eläintä, kani ei välttämättä ole se paras vaihtoehto aloittelijalle. Yhdistyksessä on nähty ja kuultu monia surullisia tarinoita siitä, miten käy kun kanin hankinta lapsiperheeseen ei mene ihan kuin Strömsössä. Lapsi saattaa pettyä, kun pitkäkorvasta ei olekaan tullut sellaista syliteltävää pehmolelua kuin oli toivottu. Päinvastoin, pelokkaasta kanista on tullut aggresiivinen hyökkäilijä, kun sitä on ehkä jahdattu ja työnnetty kättä naaman eteen silloin kun se ei ole ollut ihan toivottavaa. Silloin yleensä kanista luovutaan tai se unohdetaan jonnekin sivummalle häkkiinsä lusimaan. Jotta näin ei kävisi, on hyvä miettiä tarkkaan etukäteen eläimen hankintaa. Kani ei ole lemmikki helpoimmasta päästä ihan siitäkin syystä, että se on pitkäikäinen (elää jopa 10-vuotiaaksi ja joskus vähän ylikin) ja tarvitsee valtavasti liikuntaa. Kanilla on luonnostaan saalistettavan eläimen vaistot eli se pakenee pelottavia asioita. Nämä kaikki luontaiset ominaisuudet yhdistettynä innokkaisiin lapsiin, jotka eivät välttämättä ymmärrä tekevänsä pahaa kanille, eivät ole hyvä yhdistelmä. Usein kaneja myös tietämättömyydestä johtuen ruokitaan väärin. Nyrkkisääntö on, että raikasta vettä ja hyvälaatuista heinää on aina oltava saatavilla. Hyvälaatuinen heinä ei ole sitä pienissä pakkauksissa marketeissa myytävää heinähöttöä, vaan oikean heinän pitää tuoksua hyvälle ja olla paljon karkeampaa. Kanin hampaat kasvavat, joten ainoa keino pitää hampaat kunnossa, on tarjota sille koko ajan hyvälaatuista heinää. On harhaluulo, että vain kova nakerreltava, kuten kuivattu leipä tai oksat, kuluttaisivat kanin hampaita. Parhaiten kanin hampaita kuluttaa heinän pureksiminen, koska siinä kanin hampaat todella hioutuvat. Tietysti oksia ja kuivattua leipääkin pitää antaa, mutta heinä on se tärkein. Heinää saa ostettua isommissa pusseissa eläintarvikeliikkeistä tai suoraan tuottajilta paaleissa. Kannattaa aina haistaa heinää ennen ostamista, jotta ei tule vahingossa ostaneeksi homeista heinää. Tärkeitä vitamiineja makuelämysten ohella tarjoavat monet luonnonkasvit sekä yrtit. Tilli, timjami, basilika ja salvia kuuluvat myös monipuoliseen ruokavalioon. Pesun sivuilta kohdasta Materiaalit löytyy artikkeli siitä, mitä kaikkea tuoreruokaa kanille voi luonnosta kerätä tai kasvattaa itse.

Takaisin siihen ruuhkaan. Tosiaan, vastaanotin Pesulle tiistaina kanin, tänään on tulossa yksi ja vielä tämän viikon aikana olisi tarkoitus vastaanottaa kolmaskin, kunhan vain sopiva tilapäiskoti ensin löytyy. Se on paljon yhden viikon aikana ja täytyy kyllä sanoa, että sen verran on mennyt aikaa näitä järjestellessä, että on hyvä, että olen lomalla. Palkkatyön ohessa tuskin olisin saanut kaikille samalla viikolla paikat. Jos siis olette luopumassa eläimestänne, ottakaa ajoissa yhteys yhdistyksen koordinaattoriin (koirille, kissoille ja muille lemmikeillä on omansa, yhteystiedot löytyvät osoitteesta www.pesu.org), jotta me ehdimme etsiä sopivan tilapäiskodin eläimelle.

Jos joku ihmettelee, miten tämä käy Pesussa, niin tässä hieman selitystä. Jos esimerkiksi kanista tulee soitto, että omistaja haluaa luopua eikä minulla ole vapaita perehdytettyjä tilapäiskoteja, niin etsin kuumeisesti tilapäiskotia niiden perehdyttämättömien joukosta, joista on tullut sähköpostia. Välillä käy niin, että ilmoittautuneet ihmiset eivät lopulta haluakaan tilapäiskodeiksi, joten täytyy jatkaa etsintää. Sitten kun sopiva löytyy, voin luvata ottaa kanin Pesulle ja sovimme aikataulusta. Kun kyseessä on uusi tilapäiskoti, hänet täytyy ensin perehdyttää. Siihen on olemassa kirjallinen materiaali, jonka tilapäiskoti sitten yhden kansion muodossa saa. Samalla annetaan eläimen aloituspaketti mukaan eli se nivaska, mikä annetaan eläimen mukana uuteen kotiin, kun sellainen löytyy. Perehdytys tapahtuu suullisesti kirjallisen materiaalin avulla. Tämän jälkeen tilapäiskoti on valmis toimintaan ja usein samalla tuleekin jo ensimmäinen eläin. Minulla kun ei ole autoa käytössä, minun pitää pyytää joku autollinen kuskaamaan minua sekä kania tarvikkeineen. Tänäänkin vaivaan yhtä aktiivia ja iso kiitos siitä hänelle! Jos sinulla on auto ja luppoaikaa, jonka haluat käyttää hyödyllisesti, ilmoittaudu mukaan toimintaan vaikka autolliseksi, yhteystietoja löytyy Pesun nettisivuilta. Autollisia aina silloin tällöin tarvitaan, kuskaamaan eläimiä tai tarvikkeita. 

Jotta tämä kirjoitus ei nyt ihan valtavaksi paisu, täytyy pikkuhiljaa lopetella. Olen saanut tämän kuukauden aikana paljon kanikuulumisia uusista kodeista ja kuulemma hyvin menee. Ihanaa! Mikään ei ole niin mukavaa kuin kuulla ja nähdä, kuinka hyvin eläimillä uusissa kodeissa menee. Tietysti kuulemme mielellämme myös haastavista tilanteista ja autamme parhaamme mukaan ratkaisemaan mahdollisia ongelmia. Jos olet ottanut Pesulta joskus eläimen ja pohtinut kuulumisten kirjoittelemista yhdistykselle päin, ei muuta kuin postia osoitteeseen [email protected]! Luemme mielellämme kuulumisia kaikista Pesulta luovutetuista eläimistä. Niin kissoista, koirista kuin muistakin lemmikeistä, myös muutaman vuoden takaisista luovutuksista. Erityisesti eräästä Jekku-nimisestä kissasta olisi hauska saada kuulumisia :) Mitä kuuluu vaikkapa Miina-kanille?

Tässä vielä kuva tiistaina kotia etsimään tulleesta kanista, tyttö nimeltä Kookos, jolle maistuu porkkanan naatit :)