Halusimme yhdistyksessä aloittaa blogin kirjoittamisen, jotta saisimme purkaa arkeamme, sen iloja ja suruja ulkopuolisillekin. Kenties tätä kautta joku kodittomista eläimistä saisi uuden kodin tai joku kiinnostuisi liittymään jäseneksi, toimimaan aktiivina tai haluaisi toimia tilapäiskotina kodittomalle eläimelle.

Kaikki toimintammehan on vapaaehtoista, mutta kun tälle antaa pikkusormen, se vie kokonaan.

Tänään kerron koirakoordinaattorin arjesta.

Viime syksy oli todella hiljainen kodittomien koirien osalta, hieman ennen joulua puhelin alkoikin soimaan ja useampi koira oli kotia vailla. Omistajilla oli elämänmuutoksia, muuttoa, eroja, koiran kanssa yksinolo ongelmaa yms.  joten koirat tarvitsevat uusia koteja ja hoitopaikkoja.

Sama tahti jatkuu vuoden 2011 puolella, uutta kotia kaipaavia koiria on. Ne myös tarvitsevat hoitopaikkaa yhdistyksen vapaaehtoisista tilapäiskodeista (joista on aina pulaa!).

Sitä meidän koodinaattoreiden arkemme on, ottaa vastaan puheluita uutta kotia tarvitsevista eläimistä, sijoittaa niitä hoitopaikkoihin ja etsiä niille uusi loppuelämän rakastava koti. Tämä kaikki vie aikaamme paljon. Näin lyhyesti kiteytettynä.

Tällä hetkellä yhdistyksellä on kaksi koiraa Nero 3v karhukoira-jämtlanninpystykorva sekoitus uros, joka aiheuttaa hoitajallensa ja meille koordinaattoreille harmaita hiuksia. Nero etsii kotia maalta, rauhallisesta ympäristöstä, kokeneen omistajan luota. Se tulee onneksi narttukoirien kanssa hyvin toimeen, mutta pienten lasten perheeseen emme luovuta.

Tiara 5kk ikäinen labbis-saku-husky sekoitus narttu sopisi myöskin aktiiviselle ihmiselle ja toisen koiran kaveriksi.

Kaksi koiraa on "jonossa" tulossa yhdistykselle heti kun sopivat hoitopaikat löytyvät.

Yhdistyksellämme ei ole toimitiloja joissa eläimet olisivat vaan eläimet sijoitetaan vapaaehtoisten ihmisten koteihin hoitoon joten hyvin erilaisille paikoille on tarvetta. Varsinkin isot, kouluttamattomat urokset kaipaavat hoitajia.

Vuosien aikana sitä on nähnyt monenlaista karvakuonoa ja kohtaloa. Jokaisen kodin saanti auttaa jaksamaan tässä välillä niin raskaassakin hommassa. Se kuinka koira saa uuden perheen ja mahdollisuuden taas onnelliseen elämään.